TempoLecon blogi

Blogi

Tempo Groupin ajankohtaiset aiheet

Sote uudistuksesta

Kirjoittanut Toni Riipinen | Nov 27, 2021 10:17:52 PM

Vuosi on kääntymässä loppua kohti. Voimme kiitollisena todeta päässeemme olevamme mukana monessa mielenkiintoisessa hankkeessa. Eräs näistä liittyi tulevaan Sote-uudistukseen. Helsingin ja Uudenmaanseudun  sairaanhoitoyhtymä (HUS) pyysi meitä viime keväänä arvioimaan sote-uudistusta ja erityisesti siihen sisältyvää tapaa jakaa sote-sektorin resursseja eri alueille. 

HUS:n ystävällisellä luvalla voimme jakaa kyseisen hankkeen lopputuloksen kaikille. Ohessa olevasta linkistä pääset tutustumaan, miltä sote-uudistus vaikuttaa taloustieteellisestä näkökulmasta. Jos et jaksa tutustua raporttiin kokonaisuudessaan, tiivistettynä: Tulossa oleva sote-uudistus tulee johtamaan ko. kustannusten merkittävään kasvuun ja veronmaksajan kannalta epätoivottavaan tilanteeseen. Lisäksi aiottu tapa jakaa valtionrahoitus alueille on ainakin tässä vaiheessa epäilyttävä. Perustelut löytyvät tuosta raportista. 

Sote-asioissa on kyse erittäin huomattavista, kymmenien miljardien eurojen, resurssien käyttöön liittyvistä päätöksistä. Olisi enemmän kuin suotavaa, että tällaiset päätökset tehtäisiin muista kuin sinulle-minulle poliittisista päätöksistä johtuvista syistä. 

Lataa tutkimus

Written by Toni Riipinen

Tuoreimmat

Aiheet

Tilaa blogimme